Monet kysyvät minulta, ikävöinkö koskaan koti Suomeen tai olenko ikinä miettinyt takaisin muuttoa. Vastaus on, että en oikeastaan. Vaikka ikävöin joitakin asioita, ne eivät ehkä ole niitä, mitä ensiksi ajattelisi. Usein ihmisille tulee mieleen, että kaipaisin ruisleipää tai salmiakkia, mutta niitä minulla ei oikeastaan ole ikävä. Sen sijaan, minulla on todella ikävä katuja, jotka eivät ole liukkaita ja sitä, ettei joka paikassa ole jyrkkää ylämäkeä. Myös suolaton vesi silloin tällöin on jotain, mitä kaipaan. Kalastusta on ikävä, ja ruoasta ehkä ainoa, mitä todella kaipaan, on tuore ja hyvän makuinen lohi.
Hiljaisuutta kaipaan myös paljon. Ateenassa ei ole lähes koskaan hiljaista; aina jossain haukkuu koirat, ihmiset huutavat tai autot tööttäävät. Ympäristö on jatkuvasti hyvin äänekäs. Välillä kaipaan Suomen tyhjyyttä ja sitä, että saattaa olla ainut ihminen kävelemässä ilta-aikaan kadulla näkemättä ketään muita. Täällä on aina vilkasta ja kovin ruuhkaista.
Harvoin, mutta joskus kaipaan myös viileyttä. Esimerkiksi pakkasella, kun avaat ikkunan ja tuuletat – se raikkaus on jotain erityistä. Lisäksi kaipaan asioiden selkeyttä, koska täällä asiat ovat välillä niin sekavia ja vaativat paljon ylimääräistä selvittelyä eri tahoilta.
Suomen kielen puhumista ei ole ehtinyt tulla ikävä, koska täällä on suhteellisen paljon suomalaisia. Ravintoloissa kaipaan joskus suomalaisen perusteellisuutta ja hygieenisyyttä. Esimerkiksi rantaravintoloissa ympäristö saattaa vaikuttaa hieman epähygieeniseltä tai ei niin huolitellulta kuin Suomessa.
Totta kai myös ihmisiä on ikävä. Mutta täytyy sanoa, että itse Suomessa asumista ja Suomen päivittäistä elämää ei juurikaan ole ikävä.
Monet ovat kyselleet, kuinka kauan aion olla ulkomailla ja aionko palata Suomeen joskus. Tällä hetkellä näen, että Suomeen ei välttämättä ole paluuta, mutta johonkin toiseen maahan saatan muuttaa, sanotaan 4-10 vuoden päästä.
Tällä hetkellä viihdyn täällä oikein hyvin.
Ei vastauksia vielä